Saariselkä
Lapin Safarit löydät Siulasta, keskeltä kylää. Hotellit, kaupat sekä lukuisat ravintolat ovat meitä lähellä myös.
Kelkkaillen pääset täältä vaikka minne, aina Jäämerelle saakka. Kaunispään huipulta palataan hotelliin pulkalla tunturia alas viilettäen. Kaamosaikana pimeyttä paetaan lämpimään kammiin, jossa tulen loimussa lohi tirisee illalliseksi. Iglokylän läheisyys talvella ja kullankaivajien valtaukset kesällä tuovat oman lisänsä Saariselän runsaaseen tarjontaan.
Oheisista liitteistä löydät esimerkkiohjelmiamme muutamasta tunnista kokonaiseen viikonlopun viettoon Saariselällä. Niistä on hyvä lähteä liikkeelle.
Ota yhteyttä, niin jatketaan suunnittelua yhdessä!